Helppo joulu

Joulua pidetään vuoden stressaavimpana aikana. Koitko sinäkin sen riittämättömyyden tunteen. Ei hätää. Annan pari vinkkiä millä saat ensi vuodestasi helpomman. Jouluna joko järjestää joulua tai joutuu olemaan se joka matkustaa. Siskonpeti nimisellä tv ohjelmallakin oli todella hauska joulujakso tänä jouluna. Kannattaa tsekkaa se yle areenasta. Itse tänä jouluna olin se matkustava osapuoli, mutta ei se haitannut. Yhtä hyvään joulutunnelmaan silti pääsin.








Ensimmäinen kiireavun vinkkini on että osta lahjat ajoissa. Joissain perheissä ei edes osteta lahjoja mutta meillä saa ostaa. Ensimmäiset lahjat ostin jo viime kesänä, joten joulun alulle jäi vain paketointi. Pitkin vuotta lahjojen saajojen vinkkejä ja toivomuksia kuunellessa ja ajoissa olemalla saa varmasti parhaat lahjat.













Aattoaamuna ainakin meidän vanhassa ja uudessa perheessä on tapana syödä riisipuuroa. Äiti tekee uunipuurona ja meidän perheessä kattilassa. Noin vuosi sitten tuli kauppoihin kiehu maitoa. Maito siis hidastaa en usko että täysin estää maidon palamista kattilan pohjaan. Viime jouluna ensimmäistä kertaa ostin kiehu maitoa ja testasin sitä. Maito oli huippua, jopa munkinlaiselle häsääjälle. Ensimmäistä kertaa ei tarvitse koko aamua istua puurokattilan vieressä vaan sen voi antaa jopa kiehua 10.min yksin. Kuinka helppoa. Tänäkin jouluna teimme riisipuuron tästä maidosta ja se antoi aamulle aatonkiireissä pari lisä minuuttia aikaa omille jutuillemme. Suosittelen vahvasti kiehu maitoa.

Kolmas helpottava asia on että leipoo ajoissa. Mikään ei ole niin kauheaa kun aatto-aamuna viimeisillä minuuteilla käy vielä vääntämään jotain leivottavaa. Olen vain yhden kerran tehnyt torttutaikinan alusta asti itse. Mielestäni ja mitä kysellyt muiden mielipiteitä myös kaupasta ostettava torttutaikina on yhtä hyvää, myöskään pipareita emme alusta asti tehneet.

Näillä kolmella vinkillä ja myös muilla lukuisilla teet joulustasi hiukan helpomman. Kaikilla, itselläsi ja vieraillasi on mukavampaa kun ei tarvitse stressata tai pohtia liikaa joulua.

rahat taivaaseen

Ensi viikon sunnuntai on monille vuoden kauhein päivä. Tänä sunnuntaina on siis joulu ja viikon päästä uusi vuosi. Monet koiranomistajat odottavat tätä päivää kauhulla jo pitkän aikaa ja yrittävät keksiä keinoja rauhoittaakseen tilannetta.


Suomessa katoaa joka vuosi juuri vuoden vaihteessa satoja koiria omista kodeistaan, myöskin on hyvin herkkiä ihmisiä jotka eivät välttämättä ymmärrä raketteja. Kun olin pieni raketteja oli kiva ampuilla taivaaseen ja pieniä perhosia sytyttää kädestä. Pienenä myös kävin kaverini kanssa keräämässä raketti jätteitä ja laitoimme ne pulkkaan ja vedimme perässä. Enää ei edes pulkkaa pystyisi joka paikassa uutena vuotena vetää.

Pieni teko voi olla suuri apu joten minä ja perheeni ja tuttuni jätetään ne raketit kauppaan ja toivottavasti teollamme edes yksi koira vähemmän karkaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että uutta vuotta ei voisi juhlia. Kotiin olemme ostaneet jo kaksi pakettia tähtisädetikkuja ja syömme ja juomme jotain hyvää.

Syitä miksi välttää ampumista
          -Eläimet pelkää
          -Säästät rahaa, ja voit silti ihailla kaupungin ilotulituksia
          -Säästät luontoa
          -Suojelet omaa terveyttäsi, raketit voi myös aiheuttaa itsellesi silmävaurioita

Se on oma

Mulle on aina ollut tärkeä omistaa oma koira. Syntyessäni perheessäni oli jo silloin koira, mutta se ei tuntunut niin omalta. Aikaa kului ja lopulta löytyi se ensimmäinen oma. Kohtaaminen oli rakkautta ensi silmäyksellä. Me taivallettiin murrosiän läpi yhdessä, kunnes koitti mun aika luopua
ensimmäisestä rakkaudestani sairauden takia.

Mun ihan ensimmäinen koira sai pennut, mitkä asustivat meillä luovutusikään saakka. Siitä jäi vanhemmilleni ja no mullekin uros koira, mutta se ei ollut sama asia tai herättänyt samaa rakkautta kuin ensimmäinen koirani. Tottakai Ukkoa rakastan.

Isäni selaili internettiä reilu kaksi vuotta sitten ja vastaan osui kuvissakin esiintyvä koira. Olin aluksi vähän epäluuloinen. Rotu oli tuttu vanhempieni koirasta joka oli siis ennen syntymääni ja koira oli ollut hankala. Ei saisi luulla kaikkia rodun edustajia samanlaisiksi.

Tasan kaksi vuotta sitten itsenäisyyspäivänä meille asteli kuvissakin
esiiintyvä Parsonrussellinterrieri. Aluksi järkytyin. Koira oli todella
lihava isolla ällällä. Totesin isällenikin että ai tuoko on se koira. Se
se oli. Meni hetki aikaa ja aloin löytää ja nähdä Carassa ensimmäisen oman koirani piirteitä ja rakastuin. Cara on rauhallinen ja leikkisä.
Aivan täydellinen.

Meidän elo on aika lystikästä. Cara sekoaa ilmapalloista ja lumipallojen heittelystä. Myöskään ei kannata jättää suklaata tai mitään syömistä koiran hyppäämis etäisyydelle.

Ihmiset usein hankkii koiranpentuja, mutta mulle juuri sopiva ratkaisu on ollut hankkia aikuinen koira. Ensimmäinen koira oli suuri tuki isoissa murrosiän asioissa ja Cara saa sen huomion ja rakkauden mitä mun sisällä on tietty määrä koiralle.

LOMA

okei.... ei nyt riehuta ei partiosta ikinä oo lomaa :D Nyt on adventtikalenterit myyty. Miäkin ryhdistäydyin ja myin viisi. Aiempina vuosina olen pitänyt myynnin kannalta hiljaiseloa ja jättänyt sen suloisille pikkupartiolaisille. En ainakaan myönnä meneillään olevaa ikäkriisiä.

Jokaisen aamuni aloitan avaamalla adventtikalenterin luukun @kymipartion instagramin instastoriessiin. Sieltä voi saada itselleen kalenterin, jos ei omaa vielä omista. En paljasta että suklaakalenterista olen jo etukäteen napsinut suklaita tulevilta päiviltä. Muuten nämä joulua edeltävät viikot menevätkin ''lomalla'' partiosta. Sitä kiireemmin töissä.

Mielestäni joulun perinteeseen kuuluu olla läheisten kanssa ja rauhassa kiireiltä. Silloin vain syödään mahat täyteen jouluherkkuja.
Kuvassa porukoiden Jackrussellinterrieri väsyneenä '' joulukiireistä''.
Nyt mie taidan vain käydä makaamaan sohvalle ja katsoa telkkarista jotain pään tyhjentävää ja valmistaudun huomiseen työpäivään.

Ihanaa joulun odotusta TASAN VIIKKO!

Poropariskunta

Mien kestä. Kohta on joulu. Koko viimeisen kuukauden olen ostellut lahjoja ja paketoinut niitä iltaisin. Meidän vaatehuone on täynnä lahjapaketteja. Vaikka aikuisiällä ollaan niin oli pakko hankkia vielä suklaa joulukalenteri ja totta kai myös lipaston päällä on partiolaisten adventtikalenteri. Sitä aukaisemme joka aamu yhdessä, tai minä kymipartiolaisten instagram tilille.

Tänä vuonna monet lahjat hankin tilaamalla Ifolorista. Uskon että ne on vähän merkittävämpiä, koska ne on puoliksi ainakin tehty itse.
Ainakin minun blondin ajattelutavan mielestä. Muumi suklaakalenterista on ihanaa pistää heti herättyään suut makiaksi.
Minusta koko joulussa tärkein on läheiset, lämpö ja ruoka.
Odota todella paljon kaloja ja mädin syömistä.
Torttujakin kotona on tullut jo leivottua vaikka kuinka paljon.



Pipareita emme tee taikinasta asti itse vaan ostamme taikinan kaupasta. Jos joskus meillä juoksee täällä pieniä, niin heidän kanssaan pitää itse tehdä taikina niin saa aamulla ihmetellä että onko taikina hävinnyt yöllä kokonaan.

Joulukortteja on tipahtanut postilaatikosta vasta pari kappaletta, mutta onhan niillä aikaa vielä saapua. Me ehkä oltiin turhan ajoissa. Hyvää ei kannata odottaa :D.

                      Mitäs teidän joulupuuhiin kuuluu?

toisella puolella valoja

Se on Jaajo 

Itse en ikinä ole ollut televisio ohjelman kuvauksissa. Viime Satahangalla (meripartioleiri) olin mtv3:n uutisten loppukevennyksessä. Ei siitä sen enempää. Loppukevennys oli lähinnä kikatus kevennys. Ainakin meripartiosta jäi naurava kuva.

Tässä yksi päivä selasin Facebookia ja silmiin osui nelosen haku Haluatko Miljonääriksi ohjelman kuvauksiin. Tietenkin hain miljonääri on hauska ohjelma. Onnistuin saamaan neljä paikkaa 9.12 kuvauksiin. Ensimmäiseksi ajattelin että otan poikaystävän lisäksi vanhempani, mutta he luistivatkin. Onneksi paras kaverini ja hänen poikaystävänsä lähti täyttämään neljän joukkoamme.

Kuvauksissa oli aivan todella hauskaa. En ikinä osannutkaan kuvitella mitään tuollaista. Olin ajatellut studiota paljon isommaksi kuin se oli. Kuvauksissa myös havainnollisti sen että miten juuri tätä ohjelmaa ei voisi tehdä livelähetyksinä. Enpä olisi uskonut kuinka kivaa oli leikkiä lauantai-iltaa. Enempää en saa paljastaa että nousinko seisomaan, mutta sen voin sanoa että Jaajo Linnonmaa oli yhtä hauska ja sanavalmis kuin oletinkin. Tänä vuonna onkin tullut julkkiksia enemmänkin nähtyä.

studio

Studio oli hienosti rakennettu. Ensimmäinen käynti ylen studio talossa jätti todella positiivisen kokemuksen. Olisi ollut siistiä ottaa valokuva Jaajon tuolissa, mutta valitettavasti ei saanut. Kuvaus kokemus oli kiva ja studioyleisö huomioitiin todella hienosti. Ainot huono asia oli että yleisön penkit olivat aika kovat ja epämiellyttävät, mutta kyllä niissä pari tuntia kikatti.

Kamelinoksennus

Minulle itsenäisyys ja itsenäisyyspäivä ei ole sen suuri juttu ikinä ollut. Tänä vuonna ruokin vanhempani hyvin ja katsotaan linnanjuhlat. Eipä muuta varmaan edes tarvitse. Minulle itsenäisyyspäivään kuuluu aina partion itsenäisyyspäivän juhla ja pienten partiolaisten lupausten anto.
Se on joka vuotinen uuteen kalenteriin laitettava merkintä että tällöin juhlitaan. Toivon että juhlitaan tällä kokoonpanolla myös useasti.

Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta ylihuomenna. Yleensä juhlimme partiossa 6.12 eli virallisena päivänä. Ajattelimme että nyt kuudes päivä voi monella olla omia juhlia ja niin paljon menoja että parempi vaihtaa päivää. Saimme silti juhlaan noin sata henkeä.

Juhlimme Sapokan vesipuistossa eilen illalla. Koko sunnuntai aamun satoi vettä kuin saavista ja olin jo valmiiksi epäinnostunut huonon sään takia. Onneksi illaksi sade muuttui tuuleksi mikä on parempi kuin vesi ja märät lapset.

Eri lippukunnat olivat valmistaneet rasti pisteitä liittyen suomeen ja partion harrastamiseen. Kaikista mieluisin rasti oli joulutorttu ja lämpimän glögin rasti. Kyllä meidänkin uunissa kahdesta eteenpäin valmistui joulutorttuja. Myös kotilippukuntani oli
valmistanut toisen rastin missä laitettiin mukana tuotu hautakynttilä valitsemansa lempi retkiruoan eteen ja siitä syntyi iso kynttilämeri.



Itse vein kynttiläni kamelinoksennuksen kohdalle (mikä on jauhelihaa, makaronia ja hernemaissipaprikaa sekoitettuna yhteen). Harmikseni silti tikkupulla vei voiton. Mielestäni se on ihan ok,ei parasta.
Ihanaa partiotaivalta meidän uudet sudarit ja kiitos myös Pyhtään partiolaiset!

Issuu

Partiolehti on tullut mun kotiin aina kun muistan. Ohjelma uudistuksen myötä myös partiolehden ulkoasu koki muutoksen. Lehti löytyy luettavaksi myös kunnan ja kaupungin kirjastoissa. Se ilmestyy noin 4 kertaa vuodessa.

Itselleni oli vuosi sitten shokki, kun partiolehti oli tullut yhdelle lippukuntani jäsenelle, mutta ei minulle. Eikä myöskään monellekaan muulle. Lehti piti käydä kuksasta erikseen valitsemasta että haluaa jatkaa tilausta. Oletin tilauksen olevan automaattinen aina.
Kuksa on siis kaikkien partiolaisten jäsenrekisteri.

Itselle lehden ilmestyminen on aina ollut odotettu juttu. Ensimmäisenä selaan että onko tuttuja kuvissa tai leiriltä juttua missä on itse ollut mukana. Omaan naamaani en ole valitettavasti vielä törmännyt. Ehkä jokin päivä. Toissa kesän Suomen suurimmalta partioleiriltä oli mukava lukea tunnelmia jälkeenpäin ja fiilistellä leiriä. Liian usein en törmää 16 999 kaveriin.

Vinssi

Itse aloitin vuosi sitten Merihaukkojen lippukunnanjohtajana. Ajatus oli mahtava. Lippukunnalla oli vain purjevene, ja itsellä kokemus vain moottoriveneistä. Ei hyvä yhdistelmä. Tämän kesän alkaessa ajattelin että hei, pitäähän munkin tietää purjehtimisesta edes alkeita.

Saaressa koko lapsuuden viettäneenä onneksi tiesin vähän merenkäynnistä ja osasin merikarttoja lukea. Kiitos iskä!
Tänä kesänä lähinnä purjehdukset itsellä on keskittynyt torstai-kisoissa käymiseen ja muihin yksittäisiin purjehduksiin.

Jos tältä kesältä pitäisi sanoa mitä jäi parhaiten mieleen, se olisi ehdottomasti lippukunnan purjeveneen merkki ja malli. Omasta mielestäni meripartiotoiminnan kehittäminen ei ole helpoimmasta päästä. Pitäisi saada lisää kippareita ja tehdä johtajista osaavampia veneellä, ikinä kun ei tiedä mitä sattuu. Itse aina haluankin käyttää lasten oransseja pelastusliivejä, mitkä kiertää haarojen välistä.
Itsehän en voi kevyelle painolleni mitään.

Ensi kesän satahangalle. (https://satahanka.fi/) on ajatus saada kuunon purjehdusporukkaa ja nuoremmat  osaamaan muuta kuin istua. Näytetään turkulaisille että mekin osataan :D

Pinkki kuulakärkikynä

Kaikkihan tietää, että mikään ei toimi ilman kunnon suunnittelua. Vaikka olen ummet ja lammet kehunut partiota, on sillä myös toinen puoli, mistä ei tiedetä. Lippukunnan johtajana minun taustalla pyörii hallitus. Tähän hommaan en ikinä olisi suostunut ilman näin upeita taustajoukkoa. Yhdessä me tehdään paperipartiota ja kokoustetaan hallituksen kanssa kerran parissa kuukaudessa.

Tänään paperipartion Kymenlaaksonpiirin piirikokouksessa.
Toki olisin samaan aikaan ollut innoissani lippukuntani retkellä.
Savua vaatteissa kuin korkokengissä olisi tähän hetkeen ollut onnellisempi vaihtoehto. Nauraa sain silti nähdessäni muualla asuvia partiokavereita.

Viime postaukseen viitaten, kokouksessa sai pullaa. Ei tule huono olo kokoukseen ajellessa kun tietää, että karjalanpiirakat, kahvi ja tuore pulla odottavat. Missä muussa harrastuksessa on näin hyvät kokouseväät? Tämähän meni mainostamiseksi sittenkin... :D

Ilman hyvää taustatyötä ei mikään toimisi, joten haluan kiittää myös jokaista lippukuntani paperipartionkin pyörittäjää, että silti päästää kaiken keskellä metsään!

metsä tortilloja

Ihanaa marraskuuta. Ulkona pimenee ja kynttilöitä kuluu. Itse jäin ysp kurssille hakemusta tehdessä katselemaan kuvia kesän purjehduksilta ja retkiltä. Ihanien lettujen kuvasta tuoksun muisto hiveli hajunystyröitäni. Miksi enää ei voi kaivaa vain takapihalle kuoppaa ja paistaa siinä suklaabanaaneja. jos minulta kysyttäisiin mikä on tärkeintä retkelle lähdettäessä, sanoisin että ruoka. Näin vain sisällä ollessa halu nuotion ääreen on kova.

Minulle partiolaisena lapsia ajatellessa kaikki on hyvin, kunhan kellään ei ole nälkä. Sama ajatus on myös toteutunut ollessani itse johdettavana partiossa. Retkeä edes suunnitellessa ensimmäisenä ajatellaan että mitä syödään?

Usein retkellä on trangialla ja nuotiolla tehtävää ruokaa ja jotain herkkua. Esimerkiksi suklaabanaanejaa, lettuja, appelsiinikakkuja tai tikkupullaa. Tietysti eri paikkakunnilla on omat herkkunsa. Omat suosikkini ovat ehdottomasti suklaabanaanit.

Itselläni ei ole partiossa tullut liiammin nälkä 15 vuoden urani aikana. Suomen suurimmalla partioleirillä Roihulla kesällä 2016 myönnän että tuli kioskeista osteltua jäätelöä tai pullaa muuta ruokaa enemmän. Tietenkin se oli upeaa ensimmäisistä kertaa suurella leirillä saada berlininmunkkeja. Toiset kaipaa maitoa, itse berliininmunkkeja.

Partiossa olen myös törmännyt ruokiin mitä ei kotona ole saanut. Makaronimössöä eli apinanaivoja meillä on alettu syömään vasta harrastuksen jälkeen. Kotkassa myös tunnettu ruoka Eskan erikoinen oli ensimmäistä kertoo jännittävä ruoka, jälkeenpäin se ei ole kotona uponnut. Ulkona tietenkin kaikki ruoka maistuu parhaalta.

Mikä on sun mieleenpainuvin partion ruokailuhetki:)

Luomu terveysside

Päätettiin viime torstaina että jatkan toisen kauden lippukunnanjohtajana ja olin todella iloinen asiasta, mutta koska partio on ihanan aikaa vievä harrastus pitää myös rentoutua. Monet väittävät että Facebook kilpailut on tyhmiä, no onhan ne vähän ärsyttäviä enkä kaikkiin osallistu, mutta nyt tärppäsi. Osallistuin Vilan syysvaate kilpailuun ja voittona tuli kaksi ilmaislippua Messukeskuksen I love Me messuille.

Messut olivat minulle täysin uusi tuttavuus. Messarissa tottakai ennen käyneenä koiranäyttelyissä ja venemessuilla ( tämä partiolainen ei myönnä viinimessuja tänne). Olin kuullut kyllä että nämä messut ovat suositut ja antoisat. Nämä messut olivat ihana ajoitus viedä mummi ja äiti messuvilskeeseen.

Yllätyin messuilla ihmispaljoudesta ja siitä kuinka hyvän tuulisina monet olivat ystävineen messuille lähteneet. Näkyi siellä pari poikaystävääkin roikkumassa perässä. Yleensä messuilta saa paljon ilmaistavaa, nyt ei tullut kotiin kuin terveyssiteitä ja hammastahnaa:D.
Voi muistella messuja kuukauden päästä.

Messuilla oli muotinäytöksiä ja tuote-esittelyjä, mutta me lähinnä keskityttiin kiertelemään. Kävi äitini hieronnassakin.
Ihanasti monet näytteille asettajat olivat korostaneet naisten värejä ja esillä oli paljon hiplattavia asioita. Ostettavaksi päätyi vain uv-geeli kynsille.

Jaksoimme kävellä 4 tuntia jonka jälkeen auto starttasi Kymenlaaksoa kohti ja kotiin valmiiseen ruokapöytään. I love me messut oli kiva kokemus ensimmäistä kertaa. Varmaan jos olisi tehnyt ison taustatyön olisi saanut enemmän irti. Suosittelen nappaamaan kaverit kainaloon ja viettämään naisten päivää.

''Hyvin sä vedät''

Vaeltajien projekteihin kuuluu Suomi-projekti. Tarkoituksena tutustua muihin kaupunkeihin suomessa ja paikkakunnan lippukuntien vaeltajiin. Merihaukoissa meillä vaeltajissa määrän korvaa laatu. Espoon Mankkaan eräsudet otti minuun yhteyttä että lähtisikö meidän vaeltajat ottamaan Kotkan pysähdyksen haltuunsa, ja mehän tietenkin otettiin. Totesihan Janne Katajakin että Kotkalaiset ovat vieraanvaraista porukkaa. Espoolaiset ottivat iloisena ajatuksemme lähteä porukassa purjehtimaan vielä kun lippukuntamme purjevene vedessä kelluu. Meillä oli ehkä ikimuistoisin päivä partiossa tähän mennessä.

Starttasimme noin kahdentoista aikoihin laiturista veneen nokka kohti lehmäsaarta.
Sää oli täydellinen purjehtimiseen. Meillä oli ruuat ja kahvit mukana
ajatuksena tehdä ruoka lehmä saaressa. Espoon vaeltaja ryhmä oli todella mukava. Olimme päässeet vähän peruuttamaan laiturista kun kuulimme vedestä huutoa. Meidän yksi kolmesta merihaukoista oli päättänyt mennä uimalla testaamaan veden lämpötilaa. Samalla selvisi myös että hänen päällään olleet pelastusliivit kestivät. Saimme lippukuntalaisemme vedestä ylös ja kuivattelemaan. Puhelinkin selvisi tästä lämpötilaerosta ja kosteudesta.

Saimme taas hyvää harjoitusta ja päätimme samalla hyvällä meiningillä jatkaa matkaa. Odottihan meitä ruuanlaitto kunhan pääsisimme perille. Pääsimme nostamaan purjeita ylös ja oikeasti purjehtimaan ilman koneella ajamista. Espoolaisista yksi oli aiemmin purjehtinut partiossa, joten saimme tehtyä uusia kokemuksia.

Päästyämme vihdoin lehmäsaaren väylälle päätimme etsiä lippukuntaveneellemme Olavelle oman karikiven veden pohjasta. Olimmehan pitkään jo pohtineet että milloinkohan meidän kivi osuu vastaan ja sieltä se löytyi. Pienen hien noustessa otsaan teimme nopeita päätöksiä siitä että miten matka jatkuisi. Emme tienneet mitä veneen alla oli tapahtunut, joten ajoimme takaisin laituriin. Äänen perusteella meidän kivi ei nyt sitten ollutkaan pienimmästä päästä. Espoolaiset partiolaiset kommentoi kipparillemme vain että ''hyvin sä vedät'', joten ei me ihan surkeaa päivää järjestetty.

Partiolaisilla on aina varasuunnitelma takataskussa, joten menimme lippukuntalaisellemme tekemään ruokaa. Espoolaiset pojat kaivoivat rivitalon takapihalle syvän kuopan nuotille ja tekivät siihen nuotion (heillä oli lupa ja nurmikkoa ei vahingoitettu kuvauksen aikana).
Saimme herkullista salaattia, makkaraa ja suklaabanaaneita. Vain aamupalan nauttineena iltapäivällä oli todella kova nälkä.

Hauskaa meillä oli ja ainakin tämä päivä jäi mieleen. Muusta ei illalla kotona puhuttukaan. Kiitos Mankkaan eräsusien vaeltaja vartio ja toivottavasti ei järkytetty teitä liikaa. Vartion matka Suomi projektin parissa jatkui ruuan jälkeen Riihimäelle. Osaan kyllä järjestää kaikille ikimuistoisia tapahtumia syntymäpäiville.

Opettajannuijapäät

Avasin viimeksi ilmestyneen partiolehden bussissa matkalla Helsinkiin
partion viestinnän ja markkinoinnin koulutukseen. Lehdessä oli ilmoitus Timo Parvelan uudesta Ella kirjasta. Äitini työskentelee kirjakaupassa, joten jo pienestä tytöstä asti lukeminen on ollut iso juttu. Opittuani lukemaan kirjoja upposi päivittäin, murrosiässä se jäi ja nyt aikuisena se on välillä keino rentoutua.

Ilmoitin kirjasta äidilleni ja parin päivän päästä uusi Ella-kirja oli jo kädessäni. Valmiita mielipiteitä minulla ei ollut, joten lähdin avoimin mielin liikkeelle. Sen tiesin että Parvelan kirjat ovat hauskoja ja mukaansatempaavia. Mielestäni myös kaikenikäiset löytävät kirjoista samaistuttavaa.

Kirja kertoo Ellan ja Ellan luokkatovereiden innosta päästä Jamboreelle. Partiosta ei puhuta kirjassa liian vakavasti mikä on hyvä asia, vaikka kirjassa luetaan karttaa ja harjoitetaan luonnontuntemusta. Itse en ikinä pääsisi Jamboreelle, jos pitäisi samalla tavalla pyrkiä :D

Sain kikattaa vähän väliä lukiessani ja itse suosittelisin kirjaa ihmisille, jotka eivät ota asioita liian tosissaan. Seuraavaksi kirjani menee isälleni luettavaksi, joten se on todella helposti lähestyttävä. En malta odottaa että omat lapset tulee joskus maailmaan ja heille saa lukea Timo Parvelan kirjoja.

Timo Parvela: Ella ja kaverit matkalla jamboreelle,   2017

Kilpailu vai ryhmäkilpailu

Itse en oli ikinä pitänyt yksin kilpailemisesta. En tiedä mitään yhtä kamalaa kuin ala-asteen juoksukilpailut missä aina ne huippu tytöt voittivat ja veivät yksittäin mitalit koteihinsa. En muutenkaan osaa olla liian pitkiä aikoja yksin. Tekee mieli jutella, vaikka ilman asiaakin.

Noh asiaan. Partiossakin kilpaillaan partiotaitokilpailuissa eli pt-kisoissa. ''Lajeina'' meillä voi olla suunnistusta, ruoanlaittoa trangialla, suklaamerkkien tunnistamista, leivontaa ja olenpa minä käynyt Utissa uimassakin toukokuussa.  Mielestäni parasta kisaamista on juuri tämä kavereiden kanssa ''selviytyminen''.

Kisoja voi olla monenlaisia. On täysin hupikisoja mitkä voidaan vaeltamisen sijaan kulkea autolla.
Sitten voidaan kisata umpimetsässä tai keskellä kaupunkia.
Itse pidän kaikenlaisesta kisaamisesta mielekkäintä oli tehdä
trangialla keskellä metsää mustikkapiirakkaa, se jäi vain puoli raa'aksi.

Osa ottaa pt-kisat todella tosissaan ja juoksee kisat läpi tavoitteena olla ensimmäisenä maalissa. Se ei ole kuitenkaan tarkoitus, vaan kisassa
keretään pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt vartio voittaa.

Mikä on sun paras pt-kisa muistosi?


Partiokisoissa ei myöskään ole yläikärajaa ;D

  Arvuuttelememassa mikä maistuu fazerin siniselle?

Partiosisustus

Muutin uuteen kotiin Lokakuun alkaessa ja samalla alkoi sisustusvimma. Tärkeintä oli saada tavarat nätisti paikoilleen ja miettiä minkä väriseksi makuuhuone laitetaan. Omasta mielestäni kodin ilme kertoo siellä asuvista ihmisistä. Meillä asuu partiolainen ja ei vielä partiolainen, joten trangialla ei kokkailla iltaisin. Myöskään yötä emme vietä makuupussissa (enää, muuttoviikon vietin untuvien sisällä). Ensimmäinen ostettu untuvamakuupussi pakotti vaihtamaan peitonkin untuvapeitoksi. 

Untuvassa nukkuu parhaiten. Jos jotain pitäisi suositella niin untuva tuotteita. 

En osaa sanoa miten jokaisen partiolaisen kotona näkyy elämäntapa. Itse pidän huivini roikkumassa makuuhuoneessa kaikkien nähtävillä. Aikuisen iässä haluaa kertoa kaikille tästä mahtavasta harrastuksesta, joten mikä olisi parempi tapa. Ruokailuvälineet pysyy silti piilossa keittiön kaapissa. 

Uskon myöskin että jokaisesta nuoren parin eteisen kaapista ei löytyisi saappaita tai eri käyttöön soveltuvia joka sään asuja.

Edellisessä asunnossani oli kuksat (puusta valmistettu juoma-astia) esillä luomassa tunnelmaa. Toki silloin asui kaksi partiolaista, joten uskon että asia on tilanteesta kiinni. Pidän myös kotona esillä koiranäyttelypokaaleita muistoina tuloksekkaista päivistä. Elämän pitää näkyä. 

Riippumatto naruineen menee nätisti laatikon pohjalle

Olisi todella kiva kuulla miten sun kotona näkyy partiolaisuus? Jätäthän kommenttia :)

Partiodarra

Tiedätkö sen tunteen kun on  juuri juhlinut koko yön, sekoillut aamuyöllä, kikattanut kavereiden kanssa, ottanut typeriä valokuvia aamulla miettien että mistä heräät. Siis juonut nokipannukahvia ja herännyt kaverin makuupussista. Partiossa tämä vain tapahtuu ilman huonoa oloa.

Ulkomaailman ihmisille sanaa partio ja darra ei voi yhdistää. Mielestäni samaa väsymystä leiriltä kotiin päästessä ja juhlittua yötä voi tavallaan verrata keskenään. Eihän sitä rinkkaa jaksa heti tyhjentää ja toisen puoliskon tarvitsee tekemään ruokaa, koska itse on juuri ruokkinut viikonlopun nälkäisiä lapsia. Vai olenko vain laiska partiolainen? En usko.

Laatuja darralle on yhtä paljon kuin leirillä pestejä. Viikon leirillä on enemmän valvottuja ja naurettuja öitä kuin tavallisessa viikonlopussa. Luulenpa myös että itse leirinjohtajalla se on rankempaa kuin perus partiolaisella.

Darrasta selviytyminen. Itse tästä partiodarrasta pääsen yli yhdessä omassa sängyssä nukutussa yössä.

Samana päivänä haluaa vain suihkuun, saunaan ja spagettia ( vinkki puolisolle). Viikon päästä se on enää vain ihana poltettu reikä sukassa ja uusi retki mielessä

Suuri darraan vaikuttava asia mitä ei kotona saa

Hesassa somettamassa

Minä ja 69 muuta partiolaista ympäri Suomea oltiin viikonloppuna Helsingin Töölössä partioasemalla oppimassa viestinnästä ja markkinoinnista partiossa. Itse en ikinä ennen ollutkaan käynyt partioasemalla vierailemassa joten sekin oli jo itsessään hieno kokemus. Viestinnän ja markkinoinnin kurssi koostui aluksi YLE:n toimittajan pitämällä luennolla tarinallistamisesta jonka jälkeen jakauduttiin työpajoihin oman kiinnostuksen mukaan. Valittavana oli valokuvaus, partiomedia ja sosiaalinen media. 

Itse vietin päiväni oppimalla lisää sosiaalisen median käytöstä. Valokuvaus ei minua henkilökohtaisesti kovinkaan paljon kiinnosta ja media ei mielestäni ole hyödyllisin paikkakunnallani. Koulutus oli antoisa ja se sisälsi jokseenkin paljon jo tuttua asiaa, mutta parasta oli jakaa kokemuksia eri piirien edustajien kanssa. Ryhmätöiden avuilla me kurssilaiset sekoitumme todella hyvin. Piirini jäi tiedettävästi pienempien joukkoon. Pelkäsin ennen kurssia että jään jakoihin kun piirien kokoja verrataan ja että partion harrastajat ovat todella erilaisia eri paikkakunnilla.

Partiolaisethan on vaan mettässä niin miksi meidän pitää somettaa? Vastauksia on monia. Partion markkinointi, yhteenkuuluvuuden tunne ja se että vanhemmat näkee mitä pieni Liisa on vuollut lippukunnan syysleirillä. Tärkein asia mielestäni somessa partiossa on vastaus kysymykseen mitä siellä partiossa yleisesti tehdään. Kuvathan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Kavereita ei jäänyt käteen niin paljon kun olisi toivonut, mutta tapasin meidän Satahangan huippu viestinnän tiimin. Satahangan Skype ja whatsapp keskusteluillekin sai kasvot nimille. 

Jos kesä 2018 näyttää tyhjältä niin kannattaa lähteä mukaan tekemään huippuleiriä. Satahanka XII

''Koulussa saa kahvia''

Yhtä suurta perhettä

Omat juureni partion harrastamiseen tulee molemmilta vanhemmilta. Isän hienot kokemukset ulkomailta partion parista innosti minuakin saamaan omia samanlaisia onnenhetkiä. Isän aikaiset vartionjohtajat ovat vain nyt minun johtaja tovereita. Uskon että kasvatuksessa sai ripauksen ulkoilua ja kiinnostuksen elämään partion arvojen alla.

Koen että olen saanut noin sata henkisen perheen. Nuorimmat seitsemän vuotiaita ja vanhemmat omien vanhempien ikäisiä. Tämän perheen kanssa vaan ei katsota kotona telkkarista maajussille morsianta vaan mennään viikoksi metsään. Tässä perheessä kukaan ei välitä iästä vaan autetaan toisia. Omasta mielestäni mikään muu ei lähennä ihmisiä kuin olla samalla leirillä ilman ulkomaailman hälyjä saman ukkoskuuron alla. Minä en ainakaan ole kohdannut varuste kilpailua, mutta tiedän että se on yksi harrastuksen varjopuolista.

Ollessani seikkailija ikäinen partiolainen osui lippukuntaan eräs minua pari vuotta nuorempi tyttö.

En edes tajunnut kuinka hyvän kaverin partiosta voi saada. Ainoana lapsena tuli sisarus olo ensimmäistä kertaa. Huomasimme partiossa käyttävämme samanlaisia vaatteita. Vanheneminenkin tapahtui toisen jalanjäljissä. Elämänmittaisia ystävyyksiäkin saan toivottavasti lisää.

Itsensä ylitys

Minusta piti pienenä tulla vaikka mitä, suurin ajatus oli laskettelukypärien suunnittelija. Harrastuksiakin piti kokeilla. Sanotaan että sen oikean vain tuntee. Sen piston sydämeeni sain partiossa. Seitsemän vuotiaana joka maanantai kokoontui ensimmäinen sudenpentu laumani.
Viisitoista vuotta sitten taaksepäin katsoessa ei muista enää siitä ajasta. Sen muistan että elämäni
parhaat hetket ja ihmiset olen kokenut partion kautta.

Tavallinen elämä partiolaisena. Myönnän että omista laatikoistani löytyy tavaroita mitä ei uskoisi
tavalliselta pari-kymppiseltä naiselta löytyvän. Ainakaan kavereiltani ei löydy telttoja tai puukkoja.
Ammattikoulussa ihmettelin että luokkatovereilta ei löydy vaelluskenkiä. Jälkeenpäin selvisi että
ei monella muullakaan ole. En silti muista kierrättää kaikkea tai vaivaudu aina käyttämään julkisia.
Kuulemma partiolaiset tekee niin, nuotio silti syttyi nopeammin kuin armeijan käyneellä poikaystävällä.

Otsikossa mainittu itsensä ylittäminen on se mikä pitää mukana vielä viidentoista vuoden jälkeen.
Aikuisena ei enää pääse leirille leiriläisenä jos ei innosta lähteä maailmalle. Elämäni paras kokemus
oli viikon vaellus lapissa UKK-kansallispuistossa pari kesää sitten. Oli aivan huippua seisoa tunturin huipulla vaelluskengät lumessa ja shortsit jalassa kavereiden keskellä. Niissä maisemissa viikon
kännykättömyys on vain hyväksi.