Viisitoista vuotta sitten taaksepäin katsoessa ei muista enää siitä ajasta. Sen muistan että elämäni
parhaat hetket ja ihmiset olen kokenut partion kautta.
Tavallinen elämä partiolaisena. Myönnän että omista laatikoistani löytyy tavaroita mitä ei uskoisi
tavalliselta pari-kymppiseltä naiselta löytyvän. Ainakaan kavereiltani ei löydy telttoja tai puukkoja.
Ammattikoulussa ihmettelin että luokkatovereilta ei löydy vaelluskenkiä. Jälkeenpäin selvisi että
ei monella muullakaan ole. En silti muista kierrättää kaikkea tai vaivaudu aina käyttämään julkisia.
Kuulemma partiolaiset tekee niin, nuotio silti syttyi nopeammin kuin armeijan käyneellä poikaystävällä.
Otsikossa mainittu itsensä ylittäminen on se mikä pitää mukana vielä viidentoista vuoden jälkeen.
Aikuisena ei enää pääse leirille leiriläisenä jos ei innosta lähteä maailmalle. Elämäni paras kokemus
oli viikon vaellus lapissa UKK-kansallispuistossa pari kesää sitten. Oli aivan huippua seisoa tunturin huipulla vaelluskengät lumessa ja shortsit jalassa kavereiden keskellä. Niissä maisemissa viikon
kännykättömyys on vain hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti