Virvon varvon, vaiko en?

Noidilta jääneet munat

Minä pienenä likkana kävin aina virpomassa vain mummolassa. Pääsiäinen ja virvonta on hauska juttu, mutta missä menee raja. Pikkutyttönä äiti aina maalasi mulle naamaan noidan pisamia ja päiväkodissa tehdyt virpomisoksat saivat vaihtaa omistajiaan.
Mun vanhemmat aina painottivat että vaikka mennään vain mummolle pitää silti kysyä että saako virpoa, samoin tekivät meillä tänään käyneet pikku noidat.

Aamulla päätin kotona että en halua virpojia. Henkilökohtaisesti olen siis sitä mieltä että meille kotiin saa tulla sovitut ja tutut virpojat. Niin meille tulikin. Naapurin ihanat lapset joiden äidin kanssa oli sovittu että meille saa tulla noitimaan ja meillä on kindereitä ostettu. Yleensä kinderit ovat lasten herkkuja.
Mielestäni jos tullaan vain joka oven taakse ja on tehty tylsä risu ja juostaan vain munien perässä, niin se ei ole oikein. Ehkä olen jyrkkä, mutta näin on omassakin lapsuudessani toimittu.

Meille tulleeseen virvonta oksaan oli selkeästi nähty vaivaa ja se todella lämmitti sydäntäni. Hienoon oksaan haluaa itsekin antaa hienon palkan vastineeksi. Mielestäni virvonta perinne on todellakin katoamassa. Pihalla näin kyllä paljon virpojia vanhempiensa kanssa roskia viedessäni. Omille lapsilleni aion opettaa että virvotaan sukulaisia ja niitä jotka haluavat meillekin virpoa.

Itse rakastan suklaa munia. Ostin kotiin jo viikko aikaisemmin pääsiäismunia kulhollisen, joista pari hävisi ennen virallista päivää. Ei ainakaan omaan mahaani. Tähän stressin määrään oli ihana rentoutua parilla suklaamunalla.