Partiodarra

Tiedätkö sen tunteen kun on  juuri juhlinut koko yön, sekoillut aamuyöllä, kikattanut kavereiden kanssa, ottanut typeriä valokuvia aamulla miettien että mistä heräät. Siis juonut nokipannukahvia ja herännyt kaverin makuupussista. Partiossa tämä vain tapahtuu ilman huonoa oloa.

Ulkomaailman ihmisille sanaa partio ja darra ei voi yhdistää. Mielestäni samaa väsymystä leiriltä kotiin päästessä ja juhlittua yötä voi tavallaan verrata keskenään. Eihän sitä rinkkaa jaksa heti tyhjentää ja toisen puoliskon tarvitsee tekemään ruokaa, koska itse on juuri ruokkinut viikonlopun nälkäisiä lapsia. Vai olenko vain laiska partiolainen? En usko.

Laatuja darralle on yhtä paljon kuin leirillä pestejä. Viikon leirillä on enemmän valvottuja ja naurettuja öitä kuin tavallisessa viikonlopussa. Luulenpa myös että itse leirinjohtajalla se on rankempaa kuin perus partiolaisella.

Darrasta selviytyminen. Itse tästä partiodarrasta pääsen yli yhdessä omassa sängyssä nukutussa yössä.

Samana päivänä haluaa vain suihkuun, saunaan ja spagettia ( vinkki puolisolle). Viikon päästä se on enää vain ihana poltettu reikä sukassa ja uusi retki mielessä

Suuri darraan vaikuttava asia mitä ei kotona saa

Hesassa somettamassa

Minä ja 69 muuta partiolaista ympäri Suomea oltiin viikonloppuna Helsingin Töölössä partioasemalla oppimassa viestinnästä ja markkinoinnista partiossa. Itse en ikinä ennen ollutkaan käynyt partioasemalla vierailemassa joten sekin oli jo itsessään hieno kokemus. Viestinnän ja markkinoinnin kurssi koostui aluksi YLE:n toimittajan pitämällä luennolla tarinallistamisesta jonka jälkeen jakauduttiin työpajoihin oman kiinnostuksen mukaan. Valittavana oli valokuvaus, partiomedia ja sosiaalinen media. 

Itse vietin päiväni oppimalla lisää sosiaalisen median käytöstä. Valokuvaus ei minua henkilökohtaisesti kovinkaan paljon kiinnosta ja media ei mielestäni ole hyödyllisin paikkakunnallani. Koulutus oli antoisa ja se sisälsi jokseenkin paljon jo tuttua asiaa, mutta parasta oli jakaa kokemuksia eri piirien edustajien kanssa. Ryhmätöiden avuilla me kurssilaiset sekoitumme todella hyvin. Piirini jäi tiedettävästi pienempien joukkoon. Pelkäsin ennen kurssia että jään jakoihin kun piirien kokoja verrataan ja että partion harrastajat ovat todella erilaisia eri paikkakunnilla.

Partiolaisethan on vaan mettässä niin miksi meidän pitää somettaa? Vastauksia on monia. Partion markkinointi, yhteenkuuluvuuden tunne ja se että vanhemmat näkee mitä pieni Liisa on vuollut lippukunnan syysleirillä. Tärkein asia mielestäni somessa partiossa on vastaus kysymykseen mitä siellä partiossa yleisesti tehdään. Kuvathan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Kavereita ei jäänyt käteen niin paljon kun olisi toivonut, mutta tapasin meidän Satahangan huippu viestinnän tiimin. Satahangan Skype ja whatsapp keskusteluillekin sai kasvot nimille. 

Jos kesä 2018 näyttää tyhjältä niin kannattaa lähteä mukaan tekemään huippuleiriä. Satahanka XII

''Koulussa saa kahvia''

Yhtä suurta perhettä

Omat juureni partion harrastamiseen tulee molemmilta vanhemmilta. Isän hienot kokemukset ulkomailta partion parista innosti minuakin saamaan omia samanlaisia onnenhetkiä. Isän aikaiset vartionjohtajat ovat vain nyt minun johtaja tovereita. Uskon että kasvatuksessa sai ripauksen ulkoilua ja kiinnostuksen elämään partion arvojen alla.

Koen että olen saanut noin sata henkisen perheen. Nuorimmat seitsemän vuotiaita ja vanhemmat omien vanhempien ikäisiä. Tämän perheen kanssa vaan ei katsota kotona telkkarista maajussille morsianta vaan mennään viikoksi metsään. Tässä perheessä kukaan ei välitä iästä vaan autetaan toisia. Omasta mielestäni mikään muu ei lähennä ihmisiä kuin olla samalla leirillä ilman ulkomaailman hälyjä saman ukkoskuuron alla. Minä en ainakaan ole kohdannut varuste kilpailua, mutta tiedän että se on yksi harrastuksen varjopuolista.

Ollessani seikkailija ikäinen partiolainen osui lippukuntaan eräs minua pari vuotta nuorempi tyttö.

En edes tajunnut kuinka hyvän kaverin partiosta voi saada. Ainoana lapsena tuli sisarus olo ensimmäistä kertaa. Huomasimme partiossa käyttävämme samanlaisia vaatteita. Vanheneminenkin tapahtui toisen jalanjäljissä. Elämänmittaisia ystävyyksiäkin saan toivottavasti lisää.

Itsensä ylitys

Minusta piti pienenä tulla vaikka mitä, suurin ajatus oli laskettelukypärien suunnittelija. Harrastuksiakin piti kokeilla. Sanotaan että sen oikean vain tuntee. Sen piston sydämeeni sain partiossa. Seitsemän vuotiaana joka maanantai kokoontui ensimmäinen sudenpentu laumani.
Viisitoista vuotta sitten taaksepäin katsoessa ei muista enää siitä ajasta. Sen muistan että elämäni
parhaat hetket ja ihmiset olen kokenut partion kautta.

Tavallinen elämä partiolaisena. Myönnän että omista laatikoistani löytyy tavaroita mitä ei uskoisi
tavalliselta pari-kymppiseltä naiselta löytyvän. Ainakaan kavereiltani ei löydy telttoja tai puukkoja.
Ammattikoulussa ihmettelin että luokkatovereilta ei löydy vaelluskenkiä. Jälkeenpäin selvisi että
ei monella muullakaan ole. En silti muista kierrättää kaikkea tai vaivaudu aina käyttämään julkisia.
Kuulemma partiolaiset tekee niin, nuotio silti syttyi nopeammin kuin armeijan käyneellä poikaystävällä.

Otsikossa mainittu itsensä ylittäminen on se mikä pitää mukana vielä viidentoista vuoden jälkeen.
Aikuisena ei enää pääse leirille leiriläisenä jos ei innosta lähteä maailmalle. Elämäni paras kokemus
oli viikon vaellus lapissa UKK-kansallispuistossa pari kesää sitten. Oli aivan huippua seisoa tunturin huipulla vaelluskengät lumessa ja shortsit jalassa kavereiden keskellä. Niissä maisemissa viikon
kännykättömyys on vain hyväksi.