kuva1.Tiedän monia lähialueenkin partioperheitä, missä vanhemmat ovat partiossa ja myöhemmin tuoneet kaikki lapsensakin partioon. Munkin molemmat vanhemmat ovat partiota harrastaneet, eivät onneksi enää leireile tai ole toiminnassa viikoittain. Olen aina ajatellut että leireily on mun ihka oma juttu. Kiinnostus partiosta ja halu auttaa kaikessa kuuluu siihen että oma lapsi valitsi tämän elämäntavan. Olen ihan varma että oma aikuinen auktoriteetti häviää kun äiti olisi vieressä. Kaupungillakin äitiin törmätessä ensimmäiseksi äiskä nostaa paitaa ettei tissit ole liian tyrkyllä. Leirilläkin voisin hyvin kuvitella kuinka kuulisin useasti siitä että olen taas hukannut jonkun asian.
Olin viikon leirillä, enkä muistanut viestittää kotia kuin pari kertaa. Kortin sentään lähetin. Tässä kohtaa se että vanhemmat ovat olleet partiossa on hyvä asia, koska he tietävät että ei ehdi tai muista edes ajatella mitä partiokuplan ulkopuolella tapahtuu. Partiokuplaan kuuluu väsyneet jutut kavereiden kanssa, liian suuri sokerihumala, likainen olo ja tarkka päivärytmi, mikä kotiin päästessä levähtää käsiin. Leiriltä palatessa eteisen kynnyksen ylittäessä kiukku siitä että kupla puhkeaa alkaa. Itse yritän pitää kuplaa vielä ainakin päivän olla purkamatta tavaroita, fiilistellä leiribiisejä ja varmistamalla että vähintään koiranikin tietää mitä tein ja söin milloinkin. Muutenkin kuin astiapyyhettä haistamalla.
1. Kuvassa yritin kuivattaa pyyhkeen lapion nokassa, idea oli mainio. Tulos ei kehuttava...
Jos joskus jonain päivänä hankin omia muksuja, pidän huolen että partiota ainakin kokeillaan, pakko ei ole jäädä. Pienenä ollessani partiossa muistan vaelluksilla toivovani vanhempieni hyppäävän edessä olevan puun takaa halaamaan minua. Olisihan se nyt vain velvollisuus tulla keskelle arkiviikkoa Lappiin lapsen takia. Vuonna 2011 koin elämäni pahimman ukkosmyrskyn keskellä metsää. Muistan etten ikinä ole ollut niin paniikissa ennen sitä, mie selvisin. Ihan ite. Hämeenlinnassa Evon metsän leirisuora on varmaan yksi pahimmasta paikoista pöly allergikoille. Itse en ole, mutta viikon jälkeen nenästä tuli mustaa räkää. Viimeisenä yönä, kun leiri räjähti, myös minä räjähdin. Äiskän vessan sai seuraavana päivänä oksentaa täyteen pölyä... Hullua kuin minus on kestämistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti