Luomu terveysside

Päätettiin viime torstaina että jatkan toisen kauden lippukunnanjohtajana ja olin todella iloinen asiasta, mutta koska partio on ihanan aikaa vievä harrastus pitää myös rentoutua. Monet väittävät että Facebook kilpailut on tyhmiä, no onhan ne vähän ärsyttäviä enkä kaikkiin osallistu, mutta nyt tärppäsi. Osallistuin Vilan syysvaate kilpailuun ja voittona tuli kaksi ilmaislippua Messukeskuksen I love Me messuille.

Messut olivat minulle täysin uusi tuttavuus. Messarissa tottakai ennen käyneenä koiranäyttelyissä ja venemessuilla ( tämä partiolainen ei myönnä viinimessuja tänne). Olin kuullut kyllä että nämä messut ovat suositut ja antoisat. Nämä messut olivat ihana ajoitus viedä mummi ja äiti messuvilskeeseen.

Yllätyin messuilla ihmispaljoudesta ja siitä kuinka hyvän tuulisina monet olivat ystävineen messuille lähteneet. Näkyi siellä pari poikaystävääkin roikkumassa perässä. Yleensä messuilta saa paljon ilmaistavaa, nyt ei tullut kotiin kuin terveyssiteitä ja hammastahnaa:D.
Voi muistella messuja kuukauden päästä.

Messuilla oli muotinäytöksiä ja tuote-esittelyjä, mutta me lähinnä keskityttiin kiertelemään. Kävi äitini hieronnassakin.
Ihanasti monet näytteille asettajat olivat korostaneet naisten värejä ja esillä oli paljon hiplattavia asioita. Ostettavaksi päätyi vain uv-geeli kynsille.

Jaksoimme kävellä 4 tuntia jonka jälkeen auto starttasi Kymenlaaksoa kohti ja kotiin valmiiseen ruokapöytään. I love me messut oli kiva kokemus ensimmäistä kertaa. Varmaan jos olisi tehnyt ison taustatyön olisi saanut enemmän irti. Suosittelen nappaamaan kaverit kainaloon ja viettämään naisten päivää.

''Hyvin sä vedät''

Vaeltajien projekteihin kuuluu Suomi-projekti. Tarkoituksena tutustua muihin kaupunkeihin suomessa ja paikkakunnan lippukuntien vaeltajiin. Merihaukoissa meillä vaeltajissa määrän korvaa laatu. Espoon Mankkaan eräsudet otti minuun yhteyttä että lähtisikö meidän vaeltajat ottamaan Kotkan pysähdyksen haltuunsa, ja mehän tietenkin otettiin. Totesihan Janne Katajakin että Kotkalaiset ovat vieraanvaraista porukkaa. Espoolaiset ottivat iloisena ajatuksemme lähteä porukassa purjehtimaan vielä kun lippukuntamme purjevene vedessä kelluu. Meillä oli ehkä ikimuistoisin päivä partiossa tähän mennessä.

Starttasimme noin kahdentoista aikoihin laiturista veneen nokka kohti lehmäsaarta.
Sää oli täydellinen purjehtimiseen. Meillä oli ruuat ja kahvit mukana
ajatuksena tehdä ruoka lehmä saaressa. Espoon vaeltaja ryhmä oli todella mukava. Olimme päässeet vähän peruuttamaan laiturista kun kuulimme vedestä huutoa. Meidän yksi kolmesta merihaukoista oli päättänyt mennä uimalla testaamaan veden lämpötilaa. Samalla selvisi myös että hänen päällään olleet pelastusliivit kestivät. Saimme lippukuntalaisemme vedestä ylös ja kuivattelemaan. Puhelinkin selvisi tästä lämpötilaerosta ja kosteudesta.

Saimme taas hyvää harjoitusta ja päätimme samalla hyvällä meiningillä jatkaa matkaa. Odottihan meitä ruuanlaitto kunhan pääsisimme perille. Pääsimme nostamaan purjeita ylös ja oikeasti purjehtimaan ilman koneella ajamista. Espoolaisista yksi oli aiemmin purjehtinut partiossa, joten saimme tehtyä uusia kokemuksia.

Päästyämme vihdoin lehmäsaaren väylälle päätimme etsiä lippukuntaveneellemme Olavelle oman karikiven veden pohjasta. Olimmehan pitkään jo pohtineet että milloinkohan meidän kivi osuu vastaan ja sieltä se löytyi. Pienen hien noustessa otsaan teimme nopeita päätöksiä siitä että miten matka jatkuisi. Emme tienneet mitä veneen alla oli tapahtunut, joten ajoimme takaisin laituriin. Äänen perusteella meidän kivi ei nyt sitten ollutkaan pienimmästä päästä. Espoolaiset partiolaiset kommentoi kipparillemme vain että ''hyvin sä vedät'', joten ei me ihan surkeaa päivää järjestetty.

Partiolaisilla on aina varasuunnitelma takataskussa, joten menimme lippukuntalaisellemme tekemään ruokaa. Espoolaiset pojat kaivoivat rivitalon takapihalle syvän kuopan nuotille ja tekivät siihen nuotion (heillä oli lupa ja nurmikkoa ei vahingoitettu kuvauksen aikana).
Saimme herkullista salaattia, makkaraa ja suklaabanaaneita. Vain aamupalan nauttineena iltapäivällä oli todella kova nälkä.

Hauskaa meillä oli ja ainakin tämä päivä jäi mieleen. Muusta ei illalla kotona puhuttukaan. Kiitos Mankkaan eräsusien vaeltaja vartio ja toivottavasti ei järkytetty teitä liikaa. Vartion matka Suomi projektin parissa jatkui ruuan jälkeen Riihimäelle. Osaan kyllä järjestää kaikille ikimuistoisia tapahtumia syntymäpäiville.

Opettajannuijapäät

Avasin viimeksi ilmestyneen partiolehden bussissa matkalla Helsinkiin
partion viestinnän ja markkinoinnin koulutukseen. Lehdessä oli ilmoitus Timo Parvelan uudesta Ella kirjasta. Äitini työskentelee kirjakaupassa, joten jo pienestä tytöstä asti lukeminen on ollut iso juttu. Opittuani lukemaan kirjoja upposi päivittäin, murrosiässä se jäi ja nyt aikuisena se on välillä keino rentoutua.

Ilmoitin kirjasta äidilleni ja parin päivän päästä uusi Ella-kirja oli jo kädessäni. Valmiita mielipiteitä minulla ei ollut, joten lähdin avoimin mielin liikkeelle. Sen tiesin että Parvelan kirjat ovat hauskoja ja mukaansatempaavia. Mielestäni myös kaikenikäiset löytävät kirjoista samaistuttavaa.

Kirja kertoo Ellan ja Ellan luokkatovereiden innosta päästä Jamboreelle. Partiosta ei puhuta kirjassa liian vakavasti mikä on hyvä asia, vaikka kirjassa luetaan karttaa ja harjoitetaan luonnontuntemusta. Itse en ikinä pääsisi Jamboreelle, jos pitäisi samalla tavalla pyrkiä :D

Sain kikattaa vähän väliä lukiessani ja itse suosittelisin kirjaa ihmisille, jotka eivät ota asioita liian tosissaan. Seuraavaksi kirjani menee isälleni luettavaksi, joten se on todella helposti lähestyttävä. En malta odottaa että omat lapset tulee joskus maailmaan ja heille saa lukea Timo Parvelan kirjoja.

Timo Parvela: Ella ja kaverit matkalla jamboreelle,   2017

Kilpailu vai ryhmäkilpailu

Itse en oli ikinä pitänyt yksin kilpailemisesta. En tiedä mitään yhtä kamalaa kuin ala-asteen juoksukilpailut missä aina ne huippu tytöt voittivat ja veivät yksittäin mitalit koteihinsa. En muutenkaan osaa olla liian pitkiä aikoja yksin. Tekee mieli jutella, vaikka ilman asiaakin.

Noh asiaan. Partiossakin kilpaillaan partiotaitokilpailuissa eli pt-kisoissa. ''Lajeina'' meillä voi olla suunnistusta, ruoanlaittoa trangialla, suklaamerkkien tunnistamista, leivontaa ja olenpa minä käynyt Utissa uimassakin toukokuussa.  Mielestäni parasta kisaamista on juuri tämä kavereiden kanssa ''selviytyminen''.

Kisoja voi olla monenlaisia. On täysin hupikisoja mitkä voidaan vaeltamisen sijaan kulkea autolla.
Sitten voidaan kisata umpimetsässä tai keskellä kaupunkia.
Itse pidän kaikenlaisesta kisaamisesta mielekkäintä oli tehdä
trangialla keskellä metsää mustikkapiirakkaa, se jäi vain puoli raa'aksi.

Osa ottaa pt-kisat todella tosissaan ja juoksee kisat läpi tavoitteena olla ensimmäisenä maalissa. Se ei ole kuitenkaan tarkoitus, vaan kisassa
keretään pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt vartio voittaa.

Mikä on sun paras pt-kisa muistosi?


Partiokisoissa ei myöskään ole yläikärajaa ;D

  Arvuuttelememassa mikä maistuu fazerin siniselle?

Partiosisustus

Muutin uuteen kotiin Lokakuun alkaessa ja samalla alkoi sisustusvimma. Tärkeintä oli saada tavarat nätisti paikoilleen ja miettiä minkä väriseksi makuuhuone laitetaan. Omasta mielestäni kodin ilme kertoo siellä asuvista ihmisistä. Meillä asuu partiolainen ja ei vielä partiolainen, joten trangialla ei kokkailla iltaisin. Myöskään yötä emme vietä makuupussissa (enää, muuttoviikon vietin untuvien sisällä). Ensimmäinen ostettu untuvamakuupussi pakotti vaihtamaan peitonkin untuvapeitoksi. 

Untuvassa nukkuu parhaiten. Jos jotain pitäisi suositella niin untuva tuotteita. 

En osaa sanoa miten jokaisen partiolaisen kotona näkyy elämäntapa. Itse pidän huivini roikkumassa makuuhuoneessa kaikkien nähtävillä. Aikuisen iässä haluaa kertoa kaikille tästä mahtavasta harrastuksesta, joten mikä olisi parempi tapa. Ruokailuvälineet pysyy silti piilossa keittiön kaapissa. 

Uskon myöskin että jokaisesta nuoren parin eteisen kaapista ei löytyisi saappaita tai eri käyttöön soveltuvia joka sään asuja.

Edellisessä asunnossani oli kuksat (puusta valmistettu juoma-astia) esillä luomassa tunnelmaa. Toki silloin asui kaksi partiolaista, joten uskon että asia on tilanteesta kiinni. Pidän myös kotona esillä koiranäyttelypokaaleita muistoina tuloksekkaista päivistä. Elämän pitää näkyä. 

Riippumatto naruineen menee nätisti laatikon pohjalle

Olisi todella kiva kuulla miten sun kotona näkyy partiolaisuus? Jätäthän kommenttia :)